Sukututkimus tilauksesta

Teen tilauksesta sukututkimusta, talo- ja henkilöhistorian tutkimusta ja asiakirjojen käännöksiä kaikesta suomen- ja ruotsinkielisestä asiakirja-aineistosta. Erityisalueeni on Savo, mutta tutkin joka puolella Suomea asuneita sukuja.

Tilattu tutkimus voi olla selvitys esivanhempien tärkeimmistä elämänvaiheista tai vaikka sukunimen iästä ja alkuperästä, mutta siinä voidaan etsiä myös yksityiskohtaisempia tietoja esimerkiksi perukirjojen, kauppakirjojen tai tuomiokirjojen avulla.

Aloitan työn aina vasta sitten, kun tutkittavista suvun jäsenistä ja tutkimuksen laajuudesta on sovittu yhdessä. Tarvittaessa tutkimukseen käytettävälle ajalle voidaan sopia raja, jota ei ylitetä ilman erillistä sopimusta.

Jos toivot, että etsin aiemmin tuntemattomia sukusi jäseniä, käyn lähteet läpi ja kirjoitan löytyneiden tietojen pohjalta kertomuksen, jossa seuraan henkilöiden elämänvaiheita aikajärjestyksessä. Lähteet ja niihin johtavat linkit ovat aina alaviitteinä, jolloin kuka tahansa voi tarkistaa tietojen paikkansapitävyyden. Katso tästä esimerkki siitä, miltä tekemäni sukuselvitys näyttää.

Jos tarvitset käännöstä vanhasta ruotsinkielisestä asiakirjasta, kirjoitan ensin alkuperäisen tekstin puhtaaksi ja avaan siinä olevat lyhenteet, minkä jälkeen käännän tekstin hyvälle suomen kielelle. Lähdeviite ja linkki alkuperäistekstiin kuuluvat luonnollisesti asiaan. Katso tästä esimerkki siitä, miltä tekemäni vanhan asiakirjan käännös näyttää.

Sukututkimuksen tuntihinta on 37.10 € + 24% ALV eli veroineen 46 €. Ota yhteyttä osoitteeseeni terho@asikainengenealogy.fi ja kerro, mistä osasta sukusi tarinaa haluaisit tietää lisää.

Yritykseni on T:mi Terho Asikainen (Y 2846569-4). Lisätietoja minusta ja julkaisuistani löydät täältä.

Sukututkija Terho Asikaisen suorittamien tutkimusten pohjalta allekirjoittaneelle piirtyy selkeä ja tarkka kuva Sillanpään suvun vaiheista 1800-luvulla. Asikaisen työ on sekä sisältönsä että kirjallisen ilmaisunsa puolesta laadukasta ja asiantuntevaa. Tilatut työt valmistuivat ajallaan. Tutkija on sisällöstä ja laadusta tinkimättä edennyt tutkimustehtävää suorittaessaan varsin nopeasti, ja niinpä asiakkaan saama tuotos on sekä hinnaltaan että laadultaan erinomainen.  (Reijo Sillanpää, Hämeenlinna, lokakuu 2021) 

Yritin pitkään ja eri tavoin saada auki hankalaa solmua sukututkimuksessani. Tarvitsin luku- ja käännösapua vanhoihin ruotsinkielisiin asiakirjoihin. Luotettavaa ammattilaista etsiessäni päädyin kääntymään Terho Asikaisen puoleen. Palvelu osoittautui erinomaiseksi. Alustava vastaus tuli nopeasti ja samalla tiedustelu siitä, haluanko tilata asiakirjoista puhtaaksikirjoituksen ja käännöksen. Hinnoitteluperusteet ja toimitusaika oli myös selvitetty. Lopullinen vastaus valmistui varsin pian ja oli perusteellisempi kuin olin osannut odottaa. Mitään ei jäänyt epäselväksi, ja lisätietoina sain selkeitä ohjeita tutkimukseni jatkamiseksi. Kokemani perusteella voin suositella Terho Asikaista vastaavanlaisiin tehtäviin, ja on selvää, että tulen tarvittaessa jatkossakin kääntymään hänen puoleensa omissa ongelmissani. (”Juuret Keski-Suomessa”, lokakuu 2021)